tiistai 21. toukokuuta 2013

Feel so tired but can not sleep.


Tänään mulla oli omaloma enkä mennyt kouluun.Nukuin pitkään ja nautin auringosta, kävin lenkillä ja mummolassa,söin jäätelöä,ja otin rennosti. Illasta sitten kävin Janinan ja Jennan kanssa koululla,Janinan kanssa lähdettiin sitten kuvamaan ja sen päätteksi käytiin uimassa, ei ees ollu kylmä.
Janina eksykin meille sitten yötä, saunottiin ja nyt podetaan yliväsymystä ja sen mukana tulleista paskoista jutuista joille nauretaan niin paljon.Onneksi kukaan teistä ei juuri nyt joudu kuuntelemaan meidän juttuja sillä ne menee tosi överiksi. Nyt kuitenkin parit kuvat tältä päivältä.
Janina lähettää terkkuja teille kaikille,ja lupaa postata pian. Nyt me toivotetaan teille hyvät yöt,palaillaan!

   

lauantai 18. toukokuuta 2013

Ikinä en ole pelännyt mitään, pelännyt niinkuin sun sanoja pelkään.

Hups,pikkuinen postaustauko tässä välissä mutta ei anneta sen häiritä.Mitään maata kaatavaa ei oo tapahtunu.Viimeisiä kouluviikkoja viedään ja sitten alkaa loma, tätä on odotettu!
Tällä hetkellä mun pää on aika sekaisin,mun fiilikset hipoo kattoo kun tiiän että kohta voi otta vaa rennosti ja chillailla, mutta silti mun päätä vaivaa tällä hetkellä muut miljoonaa asiaa joita en voi olla miettimättä.
Ja huomaan sen mun käytöksestä,oon välillä tosi levoton,kiukuttelen turhasta,mun unirytmit ja kaikki on aivan sekasin, nimittäin nukahtelen nykyään minne sattuu.Mutta yritän silti kovasti olla miettimättä näitä ja olla vaan koska nytkin on tosi lämmin päivä ja en todellakaan aijjo masentua sisällä,vaan ollaanki menossa Emman kanssa käymään Oulussa, Eilisen päivän olin kylällä kavereiden kanssa ja sitten illalla mentiin Tian kanssa vahtiin lapsia, mutta nyt hyvällä fiiliksellä eteenpäin, pitäkää hauska lauantai ! (:

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hyvä fiilis valtaa mun mielen, ei huolta turhasta, ei murehdita huomista.

Just nyt mä istun Jennan keittiön pöydän ääressä, jenna imuroi ja mä kuuntelen  mäk gäliksen sori beibiä ja filistelen huomista, vappu se ilmapallojen ja serpentiinijen päivä.
Tarkotus olis mennä käymään kaupungissa ja illasta viettää iltaa kavereitten kanssa, hope so kaikki menee niinkuin pitää. Viikot menny huimaa vauhtia, ja oi niitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, ja voi niitä sateisia ja synkkiä päivä mutta kesä täältä tullaan! Mä oon niin fiiliksissä että mulla repeää kohta pelihousut, en edes jaksa murehtia mistään turhasta, sillä mulla on just nyt tosi hyvä fiilis, toivottavasti teilläkin palaillaaan!




lauantai 13. huhtikuuta 2013

!!

ajelua, uusia tuttavuuksia, kameran takavarikointi, liittymän katkasu, turhanpäivänen riita, äitillä asumista, adalar, koulua, univelkaa, discoilua, unissa sekoilua, haukipudas = paskanpuhujien ihmemaa, hyvin menneet kokeet, hiljaiseloa blogin puolella...

hei jokanen! tässä tänää huomasin etten oo postannu pitkiin aikoihin ja että essi on kirjottanu jo neljä postausta putkee .. hups :d en oo tän kaiken paskan keskellä yksinkertasesti jaksanu kirjotella tai ees vaivautua aattelemaa koko konetta !

viikot on menny ihan mukavissa merkeissä ja kesälomaki on kohta jo täällä ! jeejee :D en tiiä mitä teille kirjottelisin eikä mulla oo ees kuviakaa koska ei tosiaan oo kameraa.. iskä otti sen takavarikkoon - hehe :d oon nytte asustellu äitillä pari päivää ja luultavasti tuun asumaanki jonku aikaa koska henkilökohtasista syistä en halua mennä isälle ... joo moro en tiiä mitä kerron nii parempi lopettaa se nyt :DD

http://www.youtube.com/watch?v=_Aud4KHb0jA


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

kerran vain eletään ja elämässä kuuluu tehdä myös virheitä.

väsymystä,pommiiin nukkumista,kouluakoulua,kavereiden kanssa oloa,hermostumista,tunteet pinnassa,leipomista,riitelyä,kuvailua,diskoilua,mielistelyä,ja univelkoja
ihan perusmeininkiä siis mulla tää viikko ollu  ja ihan hauska viikonloppukin on takana,tässä nyt parit kuvat mitä mun kamerasta tänään löyty, jotka on otettu nyt viikonloppuna,palaillaan!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

venynyt haaste.

Okei sain tän haasteen jo jokuaika sitten, mutta laiskuuttani en ole sitä tehnyt,
nyt laitoin tähän nää faktat ja vastasin kysymyksiin, mutta en keksi uusia kysymyksiä tai haasta ketään,anteeksi nyt vain.

Haasteen säännöt:

- Kerro 11 faktaa itsestäs
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille haastaneesi heidät

 1.mulla on tosi oudot jutut välillä,joille nauran sitten aina yksin
 2.nauran aika paljon
 3.oon välillä aika kova valittaan kaikesta
 4.ja ärsyynnyn välillä ihan turhista asioista
 5.rakastan nukkumista, ja oon aina väsyny
 6.omistan ihanan perheen ja ihanimmat ystävät,ja ne kaikki on mulle tosi tärkeitä
 7.sanon asiat yleensä aika suoraan, mikä ei aina oo ihan hyvä juttu
 8.haaveilen tosi paljon mutten saa koskaa mitään aikaseksi
 9.pelkään menettämistä
10.en oo yhtään kärsivällinen vaan jos joku ei heti onnistu niin monesti luovutan
11.oon lyhyt
Haastajan kysymykset:

 1. Oletko sosiaalinen persoona?
 -juu kyllä mä oon aika sosiaalinen
2. Oletko eläinrakas?
-olen
3.  Montako peiliä huoneessasi on?
-yksi semmonen isompi ja sitten pöytä peili tietty sitten jotain taskupeilejä löytyy
 4. Meikkaatko joka päivä?
-yleensä kyllä paitsi sunnuntaisin oon useesti ilman meikkiä
5. Ihastutko helposti?
-no en oikeestaan, mutta sitten kun ihastun niin ihastun kunnolla, mikä on joskus tosi huono juttu
6. Jos saisit kolme toivomusta, mitä ne olisi?(rahaa tai lisää toivomuksia ei saa toivoa)
-öää vaikee kysymys, mutta ehkä oman kämpän,vaatteita, ja muutenvaan onneaelämään
7. Mitkä ovat kolme lemppari TV-ohjelmaasi?(jos sellaisia on)
-no ei oo oikeestaan mitään lempparia, salkkareita nyt on tietenki aina tullu seurattua
8. Mikä on yleisin tuntemasi tunnetila?
-tosi ristiriitanen
9. Jos saisit olla kuka tahansa kuuluisuuden henkilö, kuka se olisi?
- en kyllä tiiä.
10. Onko sinulla sellaista henkilöä, jolle voisit kertoa kaiken?
- kyllä mulla on, mutta tietenkin jokaisella on niitä omia asioita joista ei halua puhua kellekkään
11. Mikä on lempparikappaleesi?Linkitä se tähän!;)
-ei mulla oo mitään yhtä lempparia


And I'm tired of waiting Waiting here in line, hoping that I'll find what I've been chasing.

 Mun loma alko torstaina ihan mukavasti lähdin koulusta aikasemmin ja mentiin janinan kanssa kaupunkiin,sen jälkeen mentiin sitten kylälle pyörimään.
Eilen aamulla kävin mun tuttujen kanssa hiihtämässä ja istuttiin jäällä muuten vaan,
sen jälkeen kavereiden kanssa viettämään iltaa, oli tosi hauskaa mutta alkoholi teki lopulta tehtävänsä ja hieman överiksihän se sitten lopulta meni,mutta pahemminkin ois voinu mennä,aamulla sitten heräsin jennalta ja tulin käymään kotona, kävin kylällä mutkan siivoomassa eilisiä jälkiäni ja tulin kotiin jossa meinaan istua tämän illan.jalka meinaa olla aika kipeä mun eilisen kompuroinnin jälkeen mutta omavikahan se on ja kyllä nyt taas tekee mieli rauhottua oikeasti. Katellaan sitten että mitä sitä huomenna keksis, nyt muutamat kuvat ja toivotan teille hyvät lauantainjatkot, olkaa ihmisiksi! (:



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

stop breathing,if i don't see you anymore

Aika menee tosi nopeaa,asfalttia näkyvissä ja aurinko paistaa,se piristää.
sairastelua,koulua,kokeita,laskettelua,rentoja viikonloppuja,lenkkeilyä,teinidraamaa ja suunnitelmia.
noilla mentiin ne pariviikkoa,huominen päivä koulua ja sitten pidennetty viikonloppu,jeijei.
kuvaaminen on jäänyt vähemmälle mutta lupaan että tältä viikonlopulta niitä kuvia tulee!



perjantai 22. maaliskuuta 2013

we are a secret - can't be exposed

sairastamista, musiikkia, lintsaamista, vitutusta, suunnitelmia, tylsyyttä, koulua, kokeita, poissaoloja, ruokaa, synttärit, 2viikkoo ilman facea, postaustauko..

hellou kaikki! en oo nyt viittiny kirjotella koska ei oo ollu mitää asiaa ja mitää ihmeellistä ei oo tapahtunu :)

oon sairastellu tässä viimepäivinä ihan liikaa ja tuntuu että en edelleenkää oo terve :d no tänää ois ollu koulussa liikuntapäivä mutta ei jaksettu niinan kans sinne mennä joten jäätiin meille ! tänää siis juhlitaan mun 14wee synttäreitä vähä etukätee ja illalla ois luvassa hiustenvärjäilyä :) hiihtoloman olin kokonaan kotona ja sillee .. pääsiäisen suunnitelmatki kusas aika mukavasti :d



oon tässä viime päivinä yrittäny selvitellä mun ajatuksia mutta en vaa saa selvyyttä näihin.. välillä oon toosi ilonen ja onnellinen sitte taas parin tunnin päästä oon sillee angstangst..





nyt lähen juttelee vieraitten kans nii palataan ihmiset ! :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Together we cry….

joo hiihtoloma menikin jo mutta mulla se jatku vielä tänään ja huomenna nimittäin kipeenä ollaan, jippiii.
keskiviikkona meille sitten tosiaan tuli se ihana koiranpentu ♥
torstaina sitten olinkin kotona paitsi kävin myös jennalla illasta,
perjantaista sitten tytöt käviki jo postaamassa..
lauantaina sitten menin aamusta kotiin ja menin janinalle, käytiin kuvaamassa ja tuossa on nyt sitten meidän väliaikanen banneri,eilinen ja tää päivä onkin sitten mennyt vaan kotona sairastellessa.. mutta hyvää alkavaa viikkoa vaa kaikille!


perjantai 8. maaliskuuta 2013

ollaan vietetty idan luona vitun hauska ilta tehty ruokaa(palaneita kanoja).
ok mo. IDA JA JENNA ON IHANIA PALVON NIITÄ.

-jenna & ida ;);););)); soitelkaa essille :*

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ei sitä kukaan huomaa,en voi sanoa suoraan,mutta mua pelottaa.

Huomenna on jo keskiviikko,ja meille tuleekin huomenna uusi asukas nimittäin koiranpentu vili ♥
viime viikko menikin oikeestaan kotona ja vähän sairastellessakin,mutta eipä se mitään.
Loma tosiaan alko perjantaina, koulun jälkeen käväsinkin kotona ja sen jälkeen suuntasin kylälle gospel-messuun ja nuorten iltaan,lauantaina sitten tian kanssa hypättiin bussiin ja mentiin päiväksi ukkohallaan, hyvä ilma ja hyvä fiilis ku pääsi pitkästä aikaa laskemaan,sunnuntaina meninki sitten saaralle yötä ouluun,käytiin mutka keskustassa ja muuten vaan hengailtiin,eilen kävin vaan nopeesti mutkan kotona ja mentiin pienellä porukalla viettään iltaaa oli kyllä tosi hauskaa ja tänään oonkin sitten istunut illan kotona. palaillaan


maanantai 4. maaliskuuta 2013

ulospäin ehjä mut sisält täysin hajal


no hupsista.. on tää kirjotteleminen vähä jääny ! anteeks :d en yksinkertasesti oo vaan jaksanu vaikka aikaahan on ollu ihan liikaakin mutta en sitte oo kyenny ottamaa konetta kaapista.

postaustauon aikana on tapahtunu vaikka mitä ja kavereitten kans oon ollu toooosi vähän koska en oo viittiny lähtä tän polven kans mihinkää :c koulumotiivi on hukassa, pitäs varmaa alkaa seki ettimää ettei keskiarvo ihan kokonaan pääse tippumaan mutta nyt onneksi on hiihtoloma !! niin tosiaa polven kans oon käyny lääkärissä varmaan miljoona kertaa ja torstaina sitte sain tietää että siinä on polvilumpio liian löysällä .. en oikeestikkaa tiiä mitä kirjotan tänne nii lopetan nyt :D

lillasyster 




lillasyster 








nää kuvat tuli jossaki ihme järjestyksessä enkä saanu laitettua niitä silleen ku halusin mutta kai tääki nyt menee .. :d